Kaikuvatko totuuden helmet pienokaisten huulilta? Olisi todella mukava tietää että onko todellakin niin ruma / kaunis, laiha / lihava kuin hiekkalaatikolla napottava nassikka pulputtaa pieni lapio ojossa.

Mikä on tämän sanonnan takana? Missä on sen totuuspohja? Voidaanko lasten mielipiteitä pitää faktoina?

Eräs asiaa puolustava juttu on se, että pienet lapset ovat täysin viattomia, he eivät osaa valehdella. Mutta mihin voidaan vetää raja sille, milloin lapset oppivat valehtelemaan? Tunnen erään kolmevuotiaan joka päästelee pieniä sammakoita suustaan lähes joka tilanteessa.

Ei... En aijo välittää siitä, kuinka eräs eskarilainen laukaisi minulle että olen "luonnon ruma" ja "luonnollisen lihava". Sillä ei ole mitään merkitystä... Ei niin mitään. Olen hyvä sellaisena kuin olen. Mutta kyllä peilikuvassa on aika lailla korjaamista.. Tuo otsakin...